Tänä viikonloppuna Riihimäellä ajettiin viimeinen SM-osakilpailu. Lauantaina C-luokkakin pääsi mukaan reitille viiden pätkän verran. Samalla aikataululla mentiin kun SM-luokat, tosin järjestäjä oli hemmotellut kaikkia kilpailijoita ruhtinaallisella huoltoajalla. Itsestäni tuntui, että ajosta ei tullut yhtään mitään. Kivikkoajaminen oli aivan erittäin ja mahdollisimman ja täysin ja totaalisen hukassa. Perse penkissä ja penatyylillä tuli vedettyä enemmän kun kehtaa edes tunnustaa. Ainoastaan hyvältä tuntui viimesen pätkän pelto-osuudet, jotka oli kyllä niin makeita ajaa! Ja aamulla meni vielä kädet aivan tukkoon, joka vaikeutti ajamista entisestään. Yllätyksenä itselle C1-luokan 5/16! Sain suorastaan palkinnonkin. Eli oispa tuo kai voinut huonomminkin mennä. Ja taas sitä tuli selvitettyä, että mitä pitää harjotella ja kehittää!
Emppu huiskas ittensä hienosti lauantaina kuudenneks ja sunnuntaina oikein kolmanneks! Joten ilman muuta hatunnoston arvoinen suoritus. Pari MM-kuskia saattoi tietysti puuttua edestä, mutta ei anneta sen himmentää iloa :) Emppu myöskin taisteli koko Turun porukkaa vastaan molemmat päivät, erityisesti Niko Aitan kanssa oli hyvää sekuntitaistelua koko ajan. Ja paljon paranemisia Michelssonin Makelle! Myös vielä Eemelin puolesta kiitokset family Laaksoselle! Kaiken kaikkiaan jäi tosi hyvä fiilis Riihimäen kisasta, ja toivottavasti pääsen sinne myös vielä uudestaan ajamaan. Ja PALJON onnea kaikille mestaruuden voittaneille ja muillekin mitalisteille!
Ps. Emppukin pääsi oikeen valvotusti kusasemaan purkkiin (doping-testi) kera Hännisen Antin, jolle vielä erityisen paljon onnea kahdesta mestaruudesta! Jäin vaan miettimään, etteivät vaan olis sekottaneet Lahden dopingskandaaliin vuosimallia 2001, kun molemmat kundit kuitenkin Lahdesta olivat... Eiköhän sieltä kuitenkin puhtaat paperit molemmilta irtoa.
Ens viikonloppuna hieman houkutteli Kanteleen Herkkulenkki, mutta kun kuitenkin laihdutan niin aattelin valita sunnuntaina ajettavat Imatran crossikisat. Sainpahan oikeen Empunkin huijattua mukaan piikkiluokkaan.
-Ansku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti